
Imatran seudun kalastusmatkailun myyntiverkosto -hanke on käynnistynyt
Tavoitteena on kehittää alueen kalastusmatkailua yhteisen myynti- ja varausalustan avulla.

Haluamme kehittää yrityspalveluitamme vastaamaan entistä paremmin seudun yritysten tarpeita.
Kyselyn toimeksiantajina toimivat Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy (KEHY), Business Mill ja Lappeenrannan kaupungin yrityspalvelut.
Tutkimuksen tavoitteena on arvioida yrityspalveluiden tunnettuutta, toimivuutta ja vaikuttavuutta sekä tunnistaa keinoja, joilla voitaisiin tukea alueen yrityksiä entistä paremmin.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 3 kappaletta 50 euron lahjakorttia vapaavalintaiseen Etelä-Karjalassa toimivaan ravintolaan.
Linkki on henkilökohtainen ja tarkoitettu vain sinun vastauksiasi varten. Älä jaa linkkiä eteenpäin. Vastaukset annetaan nimettöminä ja käsitellään luottamuksellisesti. Tutkimuksen onnistumisen kannalta jokainen vastaus on meille erittäin tärkeä.
Kiitos vastauksestasi!
Tutkimuksen toteuttaa Servitium Oy www.servitium.fi

Toimitusjohtaja
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, sijoittumispalvelut, hankekehitys ja sidosryhmäyhteistyö
Antti Oravuo
antti.oravuo@kehy.fi
p. 040 721 1310

Tavoitteena on kehittää alueen kalastusmatkailua yhteisen myynti- ja varausalustan avulla.

Suomen Laserpuhdistus lähti liikkeelle Kimmo Suutarin ajatuksesta kehittää parempia laitteita erilaisten pintojen puhdistukseen.

Kiitos vastaajille, kysely on suljettu. Koulutuksen järjestämisestä tiedotetaan myöhemmin.

Helmikuun alussa saapuvassa viestissä kehotetaan tarkistamaan Imatran seudun yritys- ja palveluhakemistossa näkyvät yrityksen julkiset perustiedot.