
Uusi tapahtumatila Momentum palvelee seudun toimijoita
Imatran seudulle suunnitteilla olevaan ElinvoimaHUBiin on valmistunut tapahtumatila nimeltään Momentum. Tila tarjoaa modernin ja muunneltavan ympäristön erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Haluamme kehittää yrityspalveluitamme vastaamaan entistä paremmin seudun yritysten tarpeita.
Kyselyn toimeksiantajina toimivat Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy (KEHY), Business Mill ja Lappeenrannan kaupungin yrityspalvelut.
Tutkimuksen tavoitteena on arvioida yrityspalveluiden tunnettuutta, toimivuutta ja vaikuttavuutta sekä tunnistaa keinoja, joilla voitaisiin tukea alueen yrityksiä entistä paremmin.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 3 kappaletta 50 euron lahjakorttia vapaavalintaiseen Etelä-Karjalassa toimivaan ravintolaan.
Linkki on henkilökohtainen ja tarkoitettu vain sinun vastauksiasi varten. Älä jaa linkkiä eteenpäin. Vastaukset annetaan nimettöminä ja käsitellään luottamuksellisesti. Tutkimuksen onnistumisen kannalta jokainen vastaus on meille erittäin tärkeä.
Kiitos vastauksestasi!
Tutkimuksen toteuttaa Servitium Oy www.servitium.fi

Toimitusjohtaja
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, sijoittumispalvelut, hankekehitys ja sidosryhmäyhteistyö
Antti Oravuo
antti.oravuo@kehy.fi
p. 040 721 1310

Imatran seudulle suunnitteilla olevaan ElinvoimaHUBiin on valmistunut tapahtumatila nimeltään Momentum. Tila tarjoaa modernin ja muunneltavan ympäristön erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

KEHY oli uuden yrittäjän tukena alkumetreiltä saakka. Parsiljan avasi ovensa Vuoksenniskalla helmikuussa 2026.

Tapahtuma on erityisesti puolustus- ja kaksoiskäyttöalan yrityksille mahdollisuus tavata sijoittajia SLUSHin side eventissä Helsingissä. Ilmoittaudu mukaan!

Hieroja, personal trainer ja siivouspomo toimii yrittäjänä omilla ehdoillaan.