
Imatran seutu esillä Alihankintamessuilla
KEHY on messuilla mukana yhteisellä osastolla Teknosafen ja Jotex Worksin kanssa.

Kampanjalla tavoitellaan yrityksiä Imatralta, Rautjärveltä, Ruokolahdelta ja Parikkalasta. Puhelussa kerrotaan muun muassa avoimista rahoitushauista.
— Tarkoituksenamme on auttaa kehittämistä ja investointeja suunnittelevia yrityksiä. Myös yrityksien osaamis- ja työvoimatarpeet kiinnostavat meitä. Nyt on hyvä mahdollisuus sopia tapaaminen meidän asiantuntijan kanssa ja keskustella yrityksen kehittämissuunnitelmista. Autamme mielellämme myös mm. rahoitushakemuksien laadinnassa, kertoo toimitusjohtaja Antti Oravuo Imatran Seudun Kehitysyhtiöstä.
Soittokampanja alkoi 16.3. ja kestää muutaman viikon.

Toimitusjohtaja
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, sijoittumispalvelut, hankekehitys ja sidosryhmäyhteistyö
Antti Oravuo
antti.oravuo@kehy.fi
p. 040 721 1310

KEHY on messuilla mukana yhteisellä osastolla Teknosafen ja Jotex Worksin kanssa.

Imatran seudun yritykset sijoittuivat Suomen kärkisijoille Suomen Uusyrityskeskukset ry:n teettämässä vaikuttavuustutkimuksessa.

Kuntalisä tukee työllisyyttä ja yritysten kehittymistä. Imatran kaupunki ottaa kokeiluna käyttöön oppisopimuksen yrityslisän.

Uudet tilat sijaitsevat Koskenlinkin neljännessä kerroksessa osoitteessa Tainionkoskentie 14, 55100 Imatra.