
Imatran Seudun Kehitysyhtiö KEHY juhlii 40-vuotista taivaltaan
Nyt on juhlan aika! KEHY kutsuu asiakkaat ja yhteistyökumppanit avoimiin oviin 24.-25.11.2022 toimistolleen Imatrankoskella, Koskenlinkkiin, osoitteeseen Tainionkoskentie 14, 4. kerros.

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on avannut haun yritysten kehittämisavustuksille, joilla tuetaan puolustusteollisuutta ja kaksikäyttötuotteiden tuotantokapasiteetin kasvua Etelä-Suomessa (Uusimaa, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala). Hakuaika on 15.4.–31.10.2026.
Haussa käytettävissä oleva avustusmäärä on noin 15 miljoonaa euroa EU:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta. Tästä 7,5 miljoonaa euroa on jo elinvoimakeskuksen käytössä. Rahoituksella vahvistetaan erityisesti pk-yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja innovaatioita sekä kehitetään ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää sekä siviili- että puolustuskäytössä.
Avustusta voidaan myöntää:
Kehittämishankkeissa tukitaso on enintään 50 %, ja investoinneissa enintään 20–40 % yrityksen koosta riippuen. Pienin myönnettävä avustus on 10 000 euroa.
Rahoitus on suunnattu ensisijaisesti pk-yrityksille, joilla on edellytykset kasvuun ja kansainväliseen liiketoimintaan.
Hakemukset jätetään EURA2021-järjestelmässä ennen hankkeen aloittamista, ja niiden toivotaan olevan huolellisesti valmisteltuja.
Lisätietoja kehittämisavustuksesta ja sen hakemisesta EURA 2021 -sivuilta.

Toimitusjohtaja
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, sijoittumispalvelut, hankekehitys ja sidosryhmäyhteistyö
Antti Oravuo
antti.oravuo@kehy.fi
p. 040 721 1310
Linkitä haluttu henkilö/ henkilöt

Nyt on juhlan aika! KEHY kutsuu asiakkaat ja yhteistyökumppanit avoimiin oviin 24.-25.11.2022 toimistolleen Imatrankoskella, Koskenlinkkiin, osoitteeseen Tainionkoskentie 14, 4. kerros.

Etelä-Karjalan sotealan yrittäjät kutsutaan mukaan yhteiseen rekrytointikampanjaan. Imatran ja Lappeenrannan kaupungit ovat mukana tukemassa kampanjaa.

Millaista sisältöä kaipaat kehy.fi -verkkosivustolle? Kerro toiveesi ja voit voittaa kahden hengen majoituspaketin Imatran Kylpylään.

KEHY on messuilla mukana yhteisellä osastolla Teknosafen ja Jotex Worksin kanssa.