Viiden lapsen äiti ja yrittäjä Noora Jylhä: personal trainerin pitää olla tarvittaessa rinnalla kulkija

Noora Jylhä.

KEHYn tuki auttoi siirtymään päätoimiseksi yrittäjäksi

Vuoden viimeisten kuukausien pimeys tai alkutalven loska ei juuri houkuttele ulkoilemaan. Kaamosaika tekee monesta sohvaperunan, jolle karkkikippo ja viltti ovat parhaimmat kaverit. Jos samaan aikaan vaaka heilahtaa liikaa ja älykello vilkuttaa uni- ja palautumisongelmaa, voi olla syytä kääntyä personal trainerin puoleen.

Simpeleläiselle Noora Jylhälle tilanne on tuttu. Moni hänen asiakkaansa ottaa yhteyttä, kun sohvasta on vaikea päästä yksin irti. Personal trainerin työtä on neuvoa, miten aloittaa kunnon kohotus ja terveellisempi elämä.

– Tosi moni sanoo, ettei liikunta kuulu heidän arkeensa, mutta he haluaisivat, että se kuuluisi. Moni asiakas haluaa nimenomaan säännöllisen ohjelman, jota noudattaa, kertoo Jylhä.

Henkilökohtaisen valmentajan tuki ja motivointi kannustaa liikkumaan. Toki joku voi kokea myös velvollisuudentunnetta tai pientä pakkoa maksetun palvelun vuoksi. Niin tai näin, asiakas liikkuu ja tavoite on saavutettu. Noora itse ei halua olla pakottaja tai piiskuri.

– Puhun usein itsestäni, että olen sellainen rinnalla kulkija. Haluan nähdä ja kuulla asiakasta oikeasti ja huomioida kokonaistilanteen. Silloin pystyn tekemään juuri hänen arkeensa sopiva ohjelman, hän sanoo.

Jylhän hyvinvointiyrityksessä huomioidaan asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja niihin vastataan lempeästi.

– Pohdin asiakkaan kanssa aina sitä, mikä on perimmäinen syy ohjaukselle. Usein syy ei ole se, että haluaa vaikka painaa viisi tai kymmenen kiloa vähemmän. Vaan esimerkiksi se, että jaksaa leikkiä lasten tai lastenlasten kanssa paremmin. Se onkin kestävämpi motivaattori.

Noora kertoo, että yksi hänen tärkeistä rooleistaan on ”käsijarrun” rooli.
– Yksi asiakas esimerkiksi sanoi, että hän haluaa heti alkuun viisi treeniä per viikko. Mie sanoin, että kolmea enempää ei alkuun kannata tehdä, ettei into tai jaksaminen lopu. Hän noudatti ohjettani ja on nyt jaksanut jo pari vuotta olla liikunnan ilon tiellä. Alkuvaihe vaatii usein pientä toppuuttelua, yrittäjä paljastaa.

Yrittäjyys syntyi liikunnan ilosta

Jylhä itse on elänyt liikunnallista elämää pienestä pitäen.

– Harrastin lapsena esimerkiksi yleisurheilua. Liikunta on aina kuulunut jollain tapaa arkeeni, hän kertoo.

Lastenohjaajaksi kouluttautumisen jälkeen Noora työskenteli Parikkalassa päiväkodissa, kunnes perheenlisäys toi mukanaan uusi ajatuksia.

– Oman kuntosaliharjoittelun kautta lähti kiinnostus siihen, että haluan oppia lisää järkevästä harjoittelusta. Ja sitten syntyi ajatus, että sitä oppia ja liikunnan ilosanomaa voisi jakaa myös muille, hän kertoo.

Noora päätyi opiskelemaan Savonlinnaan, Tanhuvaaran urheiluopistoon liikuntaneuvojaksi. Haaste oli aikamoinen: kolme lasta kotona ja opiskelu, vaikka lähiopetusta oli vain muutama päivä kuukaudessa. Valmistuttuaan kesällä 2021 ruuhkavuosiaan elävä nainen perusti toiminimen, ja alkoi tehdä personal trainerin töitä sivuhommina.

– Iltaisin, kun mies tuli töistä, tehtiin ovella läpsystä vaihto ja mie menin vuorostani töihin.

Tämän vuoden tammikuussa perheen pienimmät, vuonna 2022 syntyneet kaksoset, aloittivat päiväkodissa. Samalla Noora irtisanoutui päivätyöstään ja siirtyi kokonaan yrittäjäksi. Viiden alle 10-vuotiaan pojan äitinä arki vaatii tarkkaa suunnittelua. Ratkaisu on jakaa työpäivä kahteen osaan, koska asiakastapaamiset painottuvat iltaan.

– Teen päivällä pari tuntia töitä kotona. Sitten kerkeän olla koululaisten kanssa tekemässä läksyjä ja laittamassa välipalaa. Lisäksi pyrin pitämään yhden arki-illan vapaana ja viikonloput, Noora listaa.

Tällä hetkellä paluu palkkatöihin ei houkuttele.
– En kaipaa sinne. Tää on tuntunut oikealta valinnalta ja yrittäjyys juuri tähän hetkeen ihan täydelliseltä.

Pilates vie suurimman osan ajasta

Noora tarjoaa yrityksensä kautta monipuolisia hyvinvointipalveluja: henkilökohtaista valmennusta, pilates-tunteja, äitiysliikuntaa ja räätälöityjä hyvinvointipaketteja ryhmille. Palvelut kattavat kehonhallintaa, liikkuvuutta ja voimaa lisääviä harjoituksia, jotka sopivat kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille.

Viime vuonna Jylhä kouluttautui pilates-ohjaajaksi, mikä on osoittautunut menestykseksi. Laji on suosittu, koska se tarjoaa vastapainoa hektiseen arkeen.

– Valtaosalla ihmisistä tuntuu olevan sellainen hirveä sykkiminen koko ajan päällä. Pelkästään se, että he pysähtyvät, on tärkeää. Ja pilateksen idea on, että kun teet hitaammin, niin saat enemmän irti, hän tähdentää.

Personal trainer ohjaa asiakasta pilateksen parissa.

Pilates ei ole mitä tahansa jumppaa, vaan kehonhallintamenetelmä, jonka tavoitteena on parantaa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta. Pilateksessa liikkeet tehdään täsmällisesti ja keskittyneesti hengityksen avustamana keskittyen keskivartalon syvien lihasten tehokkaaseen aktivoimiseen. Jylhä muistuttaa, että vaikka pilates saattaa hengittämisen takia haastavuudellaan säikäyttää ensimmäisellä kerralla, helpottuu tekeminen nopeasti.

Nooran pilatestunneille pääsee esimerkiksi Simpeleellä Hehku – Hyvän olon huoneessa, jonka hän avasi yhdessä yrittäjäkollega Emma Rosenholmin kanssa pari vuotta sitten. Parikkala sai oman Hehku-pisteen tänä syksynä. Lisäksi Noora työskentelee välillä Lappeenrannassa, Emman ja tämän äidin Mareenan Roseflow hyvinvointipalveluiden tilassa.

Asiakkaita Nooralle tulee sosiaalisen median kautta, kun asiakkaat ovat nähneet hänen videoitaan Instagramissa ja Facebookissa.

– Kyllä somesta tulee yhteydenottoja, kyselyjä tunneista ja kursseista. Ja tietysti suosittelujen kautta tulee asiakkaita – moni on sanonut, että on kuullut joltakin, joka on käynyt tunnilla ja on tykännyt.

KEHYn tuki mahdollisti kasvun

Yhteistyö toisen hyvinvointiyrittäjän, Emmin, kanssa on ollut Nooralle tärkeää. Toinen olennainen taho yrittäjätaipaleella on ollut Imatran Seudun Kehitysyhtiö KEHY, jonka kanssa ensimmäinen kontakti syntyi jo ennen yrityksen perustamista.

– Varasin ajan yritysneuvontaan Simpeleelle ja kävin juttusilla. Sain sieltä rohkaisua ja tietoa esimerkiksi Startti yrittäjyyteen -kurssista ja tietysti käytännön vinkkejä siitä, mitä kaikkea kannattaa huomioida, Jylhä listaa.

Erityisesti hän nostaa esiin KEHYn yritysasiantuntija Sven Langbeinin.

– Hän on käynyt meillä pariinkin kertaan Hehkussa juttelemassa. On puhuttu paljon yrityksen kehittämisestä ja siitä, mitä voisi viedä eteenpäin. Häneltä saa aina helposti ymmärrettäviä neuvoja ja vinkkejä, Noora kiittelee.

Jylhälle tärkeää on ollut lisäksi apu tukihakemusten teossa. Noora kannustaa muita yrittäjiä tai yrittäjäksi aikovia ottamaan yhteyttä KEHYyn.

– Se auttaa jo, kun pääsee jonkun kanssa pallottelemaan ideoita tai kertomaan siitä, mitä itsellä on mielessä. KEHYn tyypit eivät pelkästään tyrkytä vastauksia, vaan joutuu myös itse pohtimaan, hän sanoo.

Noora on ajatellut mahdollisesti laajentavansa laitepilatekseen tulevaisuudessa. Se vaatii lisää kouluttautumisesta sekä investoimista laitteisiin. Personal trainer suhtautuukin tulevaan luottavaisesti ja valoisin mielin, Etelä-Karjalan tilanteesta huolimatta.

Facebook - Personal trainer Noora Jylhä

Iloinen yrittäjä Noora Jylhä.

Yrittäjyys syntyi Noora Jylhälle liikunnan ilosta. - Tää on tuntunut oikealta valinnalta ja yrittäjyys juuri tähän hetkeen ihan täydelliseltä, hän kuvailee.

Noora Jylhä.

Noora Jylhä
Yrittäjä
PT Noora Jylhä

Instagram PT Noora Jylhä

Sven Langbein

Yritysasiantuntija

Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, digineuvonta, kv-palvelut ja omistajanvaihdokset, asiantuntijaverkosto, aluekoordinaattori Suomen Yrityskummit (Etelä-Karjala)

Sven Langbein
sven.langbein@kehy.fi
p. 045 269 2000

Tutustu kaikkiin menestystarinoihin