
Metallia mittatilauksena Parikkalasta Uruguayhin
Karjalan Konepajan menestys on kantanut yli kolme vuosikymmentä. Toimitusjohtaja Simo Salminen etsii yritykselleen jatkajaa.

Imatran Jutinkadulta löytyy pyörähuoltoliike, jossa yhdistyy intohimo pyöräilyyn, teollisuusalan ammattitaito ja aito into palvella asiakasta. Bike & Sport Servicen takana ovat imatralaiset Juha Korpinen ja Sauli Hanski. Heidän yritystarinassaan Imatran Seudun kehitysyhtiö KEHY on ollut mukana alusta saakka.
Juha ja Sauli ovat tunteneet toisensa lapsesta asti ja jakaneet saman kiinnostuksen maastopyöräilyä kohtaan. Yhteinen tausta näkyy myös siinä, miten kaksikko toimii nykyään arjessaan: päätökset tehdään yhdessä ja vastuut jaetaan luontevasti.
Vuosikymmenten yhteisen harrastamisen, yhteisten kisamatkojen sekä sopivan työkokemuksen kautta syntyi jotain, mitä Etelä-Karjalassa ei entuudestaan juuri ollut: ammattitaitoinen erikoishuoltoliike pyöräilijöille.
– Olemme molemmat harrastaneet maastopyöräilyä pitkään ja kilpailleetkin endurossa. Kun on vuosia purkanut omia pyöriä osiksi ja korjannut kavereiden kalustoa, käytännön osaaminen karttuu ihan eri tavalla kuin kirjasta lukemalla, Juha kuvailee.
Kaikki lähti käyntiin koronakeväänä 2020, kun Juha aloitti pyörähuollot sivutoimisesti omassa autotallissaan. Tuttavilta tuli pyöriä huollettavaksi, maine alkoi kiiriä, ja pian avautui mahdollisuus toimia alihankkijana paikalliselle urheiluliikkeelle. Siinä hommassa tarvittiin lisäapua, jolloin Sauli astui kuvaan.
– Ajatus kypsyi sitten siinä pikkuhiljaa. Kesällä 2022 olimme Italiassa pyöräilemässä, ja siellä se asia tuli puheeksi ja sitten päätettiin perustaa yhteinen yritys, Sauli muistelee.
Kummallakaan ei ollut taustaa pyörämyyjänä eikä koulutusta. Sen sijaan heillä oli jotain muuta: kymmeniä vuosia kertynyttä mekaniikan osaamista metallialalta, CNC-koneistuksesta ja kunnossapitoasentajan töistä.
– Mekaniikan tuntemus on tosi tärkeä osa tätä työtä. Esimerkiksi iskunvaimentimien huolto on hyvin samanlaista kuin hydrauliikan kanssa teollisuudessa. Tämä on vaan ehkä vähän hienompaa mekaniikkaa, Korpinen naurahtaa.
– Kaikki on itse opittua. Mutta kun on harrastanut lajia ja pitänyt käsissä työkaluja parikymmentä vuotta, niin se pohja on ihan eri luokkaa kuin nollasta aloittaessa, Hanski lisää.
Tänä vuonna Bike & Sport Service saavutti tärkeän merkkipaalun: virallisen Shimano Service Center -statuksen. Shimano on maailman suurin polkupyörän komponenttien valmistaja, ja sen huoltolupa edellyttää pitkiä koulutuksia ja tiukkojen vaatimusten läpäisemistä.
Suomessa on tällä hetkellä noin 30 virallista Shimano Service Center -pyörähuoltoa ja -jälleenmyyjää.
Jutinkadun toimipisteessä asiakkaalla on suora näkymä huoltotiloihin. Tämä ei ole sattumaa.
– Meillä ei mennä pyörää korjaamaan mihinkään kellariin piiloon. Asiakas näkee itse, mitä tehdään ja missä olosuhteissa. Se on mielestäni laadun tae, Sauli sanoo.
Huollon yhteydessä käydään aina läpi, mitä on tehty ja miksi – ja annetaan vinkkejä pyörän huoltoon kotona. Kaksikko sanoo kertovansa asiakkaalle suoraan, jos huomaa tämän toimineen väärin pyöränsä kanssa.
– Moni ei edes tiedä, mitä pyörän huoltaminen oikeasti vaatii. Haluamme, että asiakas lähtee täältä viisaampana ja osaavana, eikä vain iso lasku maksettuna, Juha painottaa.
Jokainen asiakas on yrittäjille yhtä tärkeä, olipa kyseessä parikymmentä vuotta vanha kaupunki-Jopo tai juuri ostettu, huippuhieno maastopyörä.
Huoltoon tuodaan sesongin aikaan viikoittain pyöriä, joiden ongelmat olisi voitu ehkäistä kotona. Miehet ovat nähneet kaikki klassiset virheet.
– Ylivoimaisesti yleisin ongelma on väärät kemikaalit. Ihmiset mieltävät, että pyörää huolletaan suihkuttelemalla jotain sinne tänne, ja lopputulos on yleensä katastrofi, Korpinen kertoo.
Ketjujen rasvaus on erityinen kompastuskivi. Pyörään eivät sovi teollisuuden raskaat rasvat, ja toisaalta esimerkiksi saranaöljytkään eivät ole hyväksi. Virheenä on usein jompikumpi ääripää: joko öljyä on liikaa tai sitten ei lainkaan.
– Pyörässä on paljon liikkuvia osia, joita pitää voidella ja öljytä oikeaoppisesti. Se ei ole kuitenkaan monimutkaista, kun sen kerran oppii, Hanski toteaa.
Tietämyksen jakaminen onkin Bike & Sport Servicelle osa palvelufilosofiaa. Siksi liike on järjestänyt ja järjestää jatkossakin avoimia huoltokursseja.
Viime syksynä pidettiin naisille suunnattu iltatapahtuma, jossa opeteltiin käytännön perustaitoja: ketjujen öljyämistä ja esimerkiksi sitä, miten selvitä kotiin, jos rengas puhkeaa kesken lenkin.
– Tapahtumaan osallistui kymmenkunta ihmistä, ja saimme siitä hyvää palautetta, Juha muistelee.
Kursseja on luvassa lisää, ja niistä tiedotetaan yrityksen some-kanavilla.
Bike & Sport Servicen kasvutarinan taustalla tärkeänä tukena on ollut Imatran Seudun Kehitysyhtiö ja sen yritysasiantuntija Jani Saajanlehto.
– Käytiin KEHYssä jo ennen kuin yritys oli edes virallisesti perustettu. Sähköposteja vaihdettiin, saatiin ohjeita. Se oli tosi tärkeää, kun ei kumpikaan tiennyt osakeyhtiön pyörittämisestä juuri mitään, Juha myöntää.
Kun yritys kasvoi autotallista oikeisiin liiketiloihin, oli KEHY jälleen mukana. Nykyiset tilat Jutinkadulla löytyivät juuri KEHYn avustuksella. Erityisen konkreettista tuki on ollut LEADER-rahoituksen hakemisessa. Sen avulla on hankittu laitteita, jotka tekevät huollosta nopeampaa ja laadukkaampaa – muun muassa 3D-tulostin, jolla voidaan valmistaa tarvittavia osia ja erikoistyökaluja itse.
– Ilman KEHYä ja LEADER-tukea nämä investoinnit eivät olisi toteutuneet. Erityinen kiitos kuuluu myös LEADER-asiantuntijalle, joka auttoi hakemusprosessissa. Oli aikamoinen urakka täyttää niitä papereita, Sauli nauraa.
Saajanlehto on seurannut kaksikon yritystä tyytyväisenä.
– Juha ja Sauli ovat vahvoja persoonia ja osaajia, ja se näkyy tuloksessa. He ovat rakentaneet liiketoimintansa aidolla ammattitaidolla ja rehellisellä asenteella. Tällaisia yrittäjiä on helppo tukea, Jani sanoo.
KEHYn yritysneuvonta on maksutonta, eikä neuvon kysymistä kannata muutenkaan arastella. Kaikkea ei tarvitse etsiä ja keksiä itse, kun ilmaista ja asiantuntevaa tukea on tarjolla lähellä. KEHY toimii Imatralla, Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Parikkalassa.

Bike & Sport Service -liikkeen yrittäjien keskellä KEHYn yritysasiantuntija Jani Saajanlehto.
Kaksikko siirtyi yrittäjyyteen teollisuuden palveluksesta, eikä kumpikaan ollut erityisemmin suunnitellut uraa asiakaspalvelussa. Matka on opettanut paljon.
– Minä luulin, etten sopisi yhtään asiakaspalvelutyöhön. Olin väärässä. Se on ehkä ollut itselleni isoin yllätys tässä koko hommassa, Sauli myöntää.
Juha puolestaan on kokenut yrittäjyyden tuovan mukanaan aivan uudenlaisen merkityksellisyyden tunteen.
– Kun tekee omalle firmalle, se on ihan eri juttu. Palaute tulee välittömästi ja suoraan: asiakas joko on tyytyväinen tai ei. Teollisuudessa tein kunnossapitotyöt, eli huolehdin, että laitteet toimii, harvemmin siitä palautetta sai henkilökohtaisesti kuulla. Tässä palaute näkyy ja tuntuu joka päivä.
Myös kaksikon kumppanuus on osoittautunut vahvuudeksi, jota ei etukäteen osattu arvioida.
– Olen yllättynyt siitä, miten hyvin ajatuksemme kohtaavat loppupeleissä. Ei ole tarvinnut kertaakaan oikeasti vääntää mistään. Vaikka välillä hermot toki kiristyy, mutta se johtuu yleensä vaan kiireestä, eikä toisesta, Sauli sanoo.
Viime vuonna tehty lakiuudistus toi nuorelle yritykselle takapakkia: työnantajan tarjoaman työsuhdepolkupyörän verovapauksen poistuminen heikensi huomattavasti sähköpyörien kysyntää. Bike & Sport Service huomasi sen suoraan asiakasvirrassa.
– Viime kesä oli selvästi odottavaa aikaa, eikä kukaan oikein tehnyt mitään ostopäätöksiä. Kun päätös lakimuutoksesta lopulta syksyllä lyötiin lukkoon, on tänä kesänä ollut jo ihan erilainen meininki, Korpinen kertoo.
Yrittäjät näkevät asiassa myös toisen puolen. Edun kulta-aikana käyttöön päätyi paljon pyöriä, joihin ostajia ei ollut täysin perehdytetty.
– Neljän tonnin sähkömaastopyöriä ostettiin netistä, eikä kukaan kertonut, mitä sellaisen kulkupelin huolto vaatii. Sellaisten kohdalla asiakas usein yllättyy, mitä huolto maksaa.
– Kivijalasta ostettuun pyörään saa aina sen tiedon etukäteen, Hanski muistuttaa.
Kansanterveydellinen näkökulma painaa myös urheilullisten miesten mielessä.
– Tiedän paljon ihmisiä teollisuudesta, jotka eivät olleet liikkuneet kolmeenkymmeneen vuoteen. He ostivat sähköpyörän ja ovat nyt ajaneet kolme ja puoli kesää. Terveydellistä hyötyä on vaikea laskea rahassa, mutta onhan se todellinen, kaksikko pohtii.
Heinäkuun toisena viikonloppuna Imatralla järjestettiin jälleen Saimaa Cycle Tour. Nyt tapahtuma järjestettiin kuudetta kertaa – Bike & Sport Service on ollut mukana joka vuosi.
Saimaa Cycle Tour on Suomen suurin pyöräilytapahtuma, jossa pyöräilijät kiertävät Saimaan järvimaisemia eri pituisilla reiteillä, joiden lähtö ja maali sijaitsevat Imatralla. Tapahtuma ei ole kilpailu, vaikka jokainen osallistuja saakin virallisen ajan suorituksestaan. Kansainvälinen tapahtuma kerää vuosittain tuhansia osallistujia kymmenistä eri maista, minkä vuoksi Saimaa Cycle Tour on myös Korpiselle ja Hanskille luonteva paikka näkyä.
– Tänä vuonna olimme ajamassa osallistujina 300 kilometrin matkalla, mikä oli pitkään haaveena. Keli oli mitä mainioin ja ajoimme reittiä omalla, hyvällä porukalla. Yö tien päällä sujui oikein hyvin, meillä oli kolmen pysähdyksen taktiikka eli stopit Savitaipaleella, Mikkelissä ja Pistohiekalla, Juha selittää.
– Lähdimme liikkeelle iltakymmeneltä ja olimme maalissa ennen aamukahdeksaa. Ajon keskinopeus meidän porukalla oli 34,6 kilometriä tunnissa, täydentää Sauli.
Aiemmin kaksikko on osallistunut tapahtumaan huoltamalla muiden pyöriä ja ajamalla lyhyempiä reittejä. Saimaa Cycle Tour on miehille muutakin kuin markkinointipaikka – se on osoitus siitä, että yrittäjät elävät oikeasti sen lajin parissa, jota he palvelevat.
Etelä-Karjalassa kaupunkikeskustojen kivijalkaliikkeiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Bike & Sport Service haluaa kulkea vastakkaiseen suuntaan.
– Haluamme elävöittää Imatraa omalta osaltamme. Pyöräily on kasvava trendi, ja toivottavasti se säilyy sellaisena. Se tarkoittaa töitä meille ja hyviä palveluita asukkaille, Juha tiivistää.
Kaksikko lupaa ratkaista kaikkien asiakkaiden ongelmat samalla innolla, ongelman koosta riippumatta.
– Kunniakysymys on, että hommat saadaan maaliin. Haasteet kiinnostavat ja ongelmat halutaan ratkaista. Välillä on kiva tehdä perushuoltoakin, mutta välillä on kiva, kun tulee jotain erikoisempaakin, Juha ja Sauli toteavat.

Yritysasiantuntija
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, tekniset alat, nuori yrittäjyys
Jani Saajanlehto
jani.saajanlehto@kehy.fi
p. 040 544 1055

Juha Korpinen
Yrittäjä
Bike & Sport Service

Sauli Hanski
Yrittäjä
Bike & Sport Service

Karjalan Konepajan menestys on kantanut yli kolme vuosikymmentä. Toimitusjohtaja Simo Salminen etsii yritykselleen jatkajaa.

Imatralainen Bike & Sport Service on kahden kaveruksen yhteinen unelma

Kahvila Lounaskulman yrittäjä Mirja Vaittinen valmistaa käsin noin 35 000 piirakkaa vuodessa.

Yritystoiminta siirtyy äidiltä pojalle. Tulevaisuus näyttää valoisalta, ja nuori yrittäjä on valmis ottamaan vastaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia.