Osaavaa työvoimaa on hankala saada
Kuten monilla muillakin perinteisillä yrityksillä, on Pika-Pullallakin ongelmia löytää työvoimaa. Ammattitaitoisia ja pysyviä työntekijöitä on hankala löytää.
- Tältä paikkakunnalta kaikki, kenellä jalka toimii ja jotka pystyvät junaan nousemaan, lähtevät muualle joko opiskelemaan tai töihin. Se on ymmärrettävää. Mutta toisaalta samaan aikaan on Parikkalassa myös työttömyyttä.
Heltimoisen mukaan erityisesti nuoremman työntekijäpolven sitouttaminen on osoittautunut haasteelliseksi. Vaikka yritys on ottanut kesätyöntekijöitä jo useita vuosia, eivät he jää pidemmäksi aikaa.
- Toki leipomoalalla on hankalat työajat ja täällä joutuu oikeasti tekemään myös fyysistä työtä. Se ei houkuttele nuoria alalle.
Positiivisena asiana Jouni mainitsee, että yrityksessä on nyt kolme ukrainalaista työntekijää, jotka ovat sitoutuneet hyvin työhönsä. Vastauksena uusien työntekijöiden perehdyttämiseen ja sitouttamiseen Pika-Pulla on käynnistänyt kunnianhimoisen kehityshankkeen. Imatran Seudun Kehitysyhtiö KEHY tukee hanketta, jossa leipomolle luodaan uudenlainen digitaalinen tuotannonohjausjärjestelmä.
- Kun tulee uusia työntekijöitä, joilla ei ole alan koulutusta, eivät he välttämättä tiedä, mitä taikinaan pitää laittaa. Päätettiin tehdä sellainen järjestelmä, joka auttaa taikinoiden teossa kädestä pitäen, toimitusjohtaja kertoo.
Uudessa järjestelmässä on näyttötaulu, jossa näkyy tehtävät tuotteet. Kun työntekijä valitsee tuotteen, järjestelmä antaa tarkan reseptin ja ohjeet.
- Se näyttää, mitä aineita taikinaan tulee, määrät, sekoitusajat - kaikki. Nuorempi väki on tottunut käyttämään tällaisia laitteita, joten se auttaa varmasti. Laatu tasoittuu, ja virheet vähenevät, Jouni uskoo.
Järjestelmän etuna on myös mahdollisuus työvaiheiden jäljitettävyyteen ja omavalvontaan.
- Järjestelmä helpottaa takaisinvetoa, jos sattuisi jotain. Ja toisaalta se toimii laadunvalvojanakin, kun on checkpointteja. Siun pitää esimerkiksi aina painaa, että olet laittanut suolan, muuten se jättää reseptin kesken, kehittäjä innostuu.
Digitalisaatio ja KEHY tuki merkittävässä roolissa leipomon kehityksessä
Hankkeen toteutuksessa on ollut mukana Jyväskylästä löytynyt pieni ohjelmistoyritys, ja rahoitusta on haettu Leader-ohjelman kautta. Prosessissa KEHYn rooli on ollut merkittävä.
- Miia Ruohio KEHYstä on hoitanut tämän todella hyvin. Hakemuskaavakkeet on tehty sellaisiksi, että yksin miulla olisi mennyt niiden täyttämiseen älyttömästi aikaa, Jouni kiittelee.
Yrittäjä muistelee lämmöllä myös aiempaa yhteistyötä KEHYn kanssa
- Oli vireillä sellainen yhteistyöhanke, jossa etsittiin kumppaneita pääkaupunkiseudun leipomoista. Se ei mennyt maaliin asti, mutta se oli todella hyvä kokemus.
Pika-Pullan uusi tuotannonohjausjärjestelmä on nyt testivaiheessa: siihen voi jo syöttää reseptejä. Toimitusjohtaja uskoo, että vuoden sisällä järjestelmä toimii täydellä teholla.
- Kun tämä saadaan toimimaan kunnolla, sitä voisi kehittää edelleen ja sitten jossain vaiheessa ehkä tarjota muillekin leipomoille. Mutta ei sitä kannata vielä miettiä, pitää ensin testata ja hioa ominaisuuksia.
Parikkalalaisessa leipomossa arki on hektistä: tuotanto pyörii kuutena päivänä viikossa, ja leipomon johtajan työpäivä alkaa usein aamulla kello 4–5 välillä.
- Tuotteet pitää saada kauppaan kahdeksaan mennessä. Käyn yleensä täällä aamuisin katsomassa, että kaikki rullaa. Sitten soittelen asiakkaille autosta, kun ajan paikasta toiseen.
Toimitusjohtajan työpäivä päättyy yleensä aamupäivällä kymmeneltä tai yhdeltätoista, ellei ole jotain erityistä hoidettavana. Vapaa-aikaansa mies viettää useimmiten maatilan hommissa, koska vaimolla on hevosia. Aikaisemmin hän pelasi golfia, mutta viime vuosina siihen ei ole ollut aikaa.
Heltimoisella muhii jo uusi kehitysidea, johon KEHYä jälleen tarvitaan. Mutta siitä ei voi puhua vielä, ensin pitää saada uusi tuotannonohjausjärjestelmä käyttöön kunnolla.
Pika-Pulla onkin oppikirjaesimerkki yrityksestä, joka ei ole jäänyt paikalleen. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut ja kilpailu kiristynyt, etsii yritys aktiivisesti uusia tapoja menestyä. Digitalisaation ja KEHYn tuen hyödyntäminen ovat osoittautuneet oikeiksi apukeinoiksi tällä matkalla.
Mutta niin paljoa toimintaympäristö tuskin tulee muuttumaan, että Pika-Pulla aloittaisi saaristolaisleivän tai kuminalla maustetun ruisleivän leipomisen. Sen verran tiukassa jako itä- ja länsisuomalaisten ruisleipämieltymyksissä istuu.