Yritysryhmä­hankkeet

Yritysryhmähankkeen idea on koota 3-9 yrityksen ryhmä, jolla on yhteisiä kehittämistavoitteita. Osana hanketta voidaan toteuttaa myös yrityskohtaisia kehittämistoimenpiteitä.

Yritysryhmahankkeet_sivukuva

Yritykseksi kehittämis­tavoit­teiden tueksi

Hankkeessa voidaan esimerkiksi luoda tai ottaa käyttöön uusia toimintatapoja, rakentaa yhteistyöverkostoja tai kehittää ryhmän yhteistyöhön pohjautuvia innovaatioita, tuoteperheitä tai palvelupaketteja. Hanke voi sisältää esimerkiksi koulutusta ja asiantuntijapalveluiden käyttöä.

KEHY auttaa hankkeen suunnittelussa, budjetin rakentamisessa sekä hankehaun tekemisessä ja hallinnoinnista hankkeen alusta loppuun. Näin yritysryhmähankkeeseen kuuluvat yritykset voivat keskittyä varsinaisten kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Yritysryhmähanke Matkailu uuteen nousuun osa 2, 1.3.2025 - 31.12.2027

Rautjärven alueelle sijoittuvassa yritysryhmähankkeessa pyritään kehittämään alueen matkailua vahvistamalla yritysten yhteistyötä, markkinointia ja palveluita. Hankkeen tavoitteina on lisätä alueen matkailijavirtaa, kehittää matkailupalveluiden laatua ja parantaa yritysten yhteistyöverkostoja. Keskeisiä toimia ovat yhteismarkkinointi, palvelumuotoilu, Keski-Euroopan asiakasmarkkinoiden tutkiminen, benchmark-matkat ja testiasiakasryhmät.

Keväällä 2025 startannut hanke on käynnistynyt vauhdikkaasti: ammattivalokuvaaja on kuvannut kohteet, kotisivut ovat rakenteilla ja yrittäjien palveluista koottuja matkapaketteja ollaan jo markkinoimassa Keski-Euroopassa.

Yritysryhmähankkeessa on mukana 3 yritystä, jotka ovat osallistuneet myös hankkeen suunnitteluun.

  • Hugon huvilat ja savusaunat sekä Hugon pappila (1130528-0) yrittäjä Heikki Penttilä
  • Taxikko Oy (1544904-6) yrittäjä Heikki Partinen
  • Kotihoiva Kaakko Oy (2818943-1) yrittäjä Katri Kaskinen

Yritysryhmähankkeen hallinnoijana toimii Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Kärki ry:ltä.

Lue yrittäjäkolmikon menestystarina

Neljä henkilöä ja koira laiturilla.

Yritysryhmähanke Saimaan Vuoksi Luontoon 1.7.2020-30.06.2023

Luonnonläheisiä matkailupalveluita kestävän kehityksen periaatteilla ja luontoa kunnioittaen, tuottavat yrittäjät ovat halunneet yhdistää voimansa ja lähteä kehittämään yhdessä vastuullisia matkailupaketteja sekä kotimaan matkailijoille että ulkomailta tuleville turisteille. Matkailupaketeilla on tarkoitus perehdyttää Saimaan ja Vuoksen alueen luonnon rikkauteen ja monimuotoisuuteen, jättämättä kuitenkaan pysyviä jälkiä ihmisen toiminnasta luontoon.

Hankkeessa on mukana kolme matkailupalveluita tuottavaa yritystä, Discover Saimaa / Tarude, MK produktions/ MS Emma ja Vuoksen Lautturi Oy/ Vuoksen kalastuspuisto. Hanketta hallinnoi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy.

Lue lisää

Facebook.com

Saimaan-Vuoksi-Luontoon_Taru-Marko-Nina-ja-Toni-Matkamessuilla_laajakuva
Miia Ruohio

Yritysasiantuntija

Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, sosiaali- ja terveysala sekä hyvinvointiala, yritysryhmähankkeiden koordinointi, yritystuki- ja hankeneuvonta

Miia Ruohio
miia.ruohio@kehy.fi
p. 044 553 0021