
Takkatuvan varastosta kasvoi ToimenTupa
Minna Nousiaisen vaateputiikissa palvellaan suurella sydämellä.

Rumpali, taksikuski, kalastusopas: ruokolahtelaisen Jarmo Peipon ansioluettelo on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Yhteinen nimittäjä kuitenkin löytyy helposti: kaikissa töissä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Uusin rooli lisättiin listaan viime syksynä, kun mies perusti sivutoimisen kalastusopasyrityksen Lure of Saimaa. Tuore yrittäjä myöntää avoimesti, ettei olisi päässyt liikkeelle ilman Imatran Seudun Kehitysyhtiö, KEHYn, tukea.
Peippo tunnetaan Etelä-Karjalassa parhaiten muusikkona. Hän on soittanut rumpuja ammatikseen Korsuorkesterissa ja muiden artistien taustalla. Lisäksi hän on mukana kotikylältä lähtöisin olevassa The Regents -rautalankayhtyeessä. Keikkailun rinnalla hän on ajanut taksia. Kalastus taas on kulkenut harrastuksena mukana koko elämän. Se on peruja isältä, jonka kanssa Jarmo kiersi Puumalan vesiä jo pienenä.
- Olen tottunut siihen, että kun lähden kalalle, niin se on mukavaa. Lähdenpä sitten yksin, kaverien tai asiakkaiden kanssa. Se ei ole mitään pakkopullaa. Aina on kivaa laittaa pelastusliivit päälle ja hypätä veneeseen, kuvailee Peippo suhdettaan kalastukseen.
Vaikka kalastus on nyt entistä tärkeämpi osa arkea, eivät musiikki ja keikkailu ole jäämässä taka-alalle. Peippo näkee, että vuosikymmenten kokemus muusikkona ja taksinkuljettajana on antanut hänelle juuri sitä, mitä kalastusoppaan työssä tarvitaan.
- En ole ikinä ajatellut itseäni asiakaspalvelijana, mutta kun miettii tanssimuusikkoutta, taksinkuljettajaa ja nyt kalastusopasta, niin ne kaikki ovat loppujen lopuksi palveluammatteja. Ihmisten kohtaaminen on se, missä olen kai aina ollut hyvä, Peippo pohtii.
Ajatus omasta kalastukseen liittyvästä yrityksestä sai alkunsa Joensuussa, jossa Peipon tytär opiskeli sairaanhoitajaksi. Isä ja tytär pitävät tiiviisti yhteyttä, ja vieraillessaan Joensuussa Peippo tutustui paikalliseen kalastusopastoimintaan Pyhäselän rannalla. Ajatus jäi itämään, ja seuraavien vuosien aikana hän opiskeli kalastusopastusta työn ohessa ja teki kesätyönä opastuskeikkoja toiselle yrittäjälle Puumalassa.
- Pikkuhiljaa se ajatus omasta yrityksestä alkoi kypsyä. Kynnys oli kyllä korkea, en olisi ikinä uskonut, että meikäläisestä tulee minkäänlaista yrittäjää, mies tunnustaa.
Mielikuva yrittäjyydestä oli ehtinyt värittyä muun muassa korona-ajan kauhutarinoilla. Että jos perustaa firman, niin se varmasti kaatuu ja samalla menettää kaiken. Pelot häipyivät kuitenkin nopeasti tiedon lisääntyessä.
- Kun sitten oikeasti lähdin tekemään tätä, tajusin, ettei yrityksen perustaminen olekaan niin vaikeaa. Enkä ole matkan varrella törmännyt mihinkään sellaiseen vaikeuteen, johon en olisi saanut apua, Peippo painottaa.
Ratkaiseva sysäys tuli, kun Jarmo otti yhteyttä KEHYn yritysneuvoja Sven Langbeiniin. Keskustelun pohjalta lähdettiin heti hakemaan sivutoimisen yrittäjän käynnistystukea, ja asiat etenivät nopeasti.

KEHYn yritysasiantuntija Sven Langbein (vas.) auttoi Jarmo Peippoa hakemaan sivutoimisen yrittäjän käynnistystukea. Pienelläkin tuella voi olla iso merkitys yrityksen alkutaipaleella.
- Sven otti minut heti avosylin vastaan. Hänellä oli alusta asti selkeä käsitys siitä, mitä pitää tehdä, että homman saa käyntiin.
Yrityksen käynnistämiseen on tarjolla erilaisia tukimuotoja riippuen siitä, miten yrittäjyyteen lähtee: sivutoimisesti vai päätoimisesti. Peippo päätyi sivutoimisen mallin kautta, sillä muusikon työ kulkee edelleen rinnalla.
KEHY:n yritysasiantuntija taas näkee Peipon tarinan hyvänä esimerkkinä siitä, miten pienelläkin tuella voi olla suuri merkitys sivutoimisen yrityksen alkutaipaleella.
- Meidän tehtävämme on juurikin madaltaa kynnystä yrittäjyyteen ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin ratkomaan asioita. Jarmon kohdalla käynnistystuen lisäksi tärkeää oli, että saimme hänet mainostoimiston asiakkaaksi. Ammattilaisten apu verkkosivujen ja verkkokaupan rakentamisessa oli asia, jota hän ei olisi yksin pystynyt tekemään, Langbein listaa.
Peippo vahvistaa, että KEHYn kautta löytynyt mainostoimisto on ollut korvaamaton apu erityisesti markkinoinnissa. Tuoreessa palaverissa häntä kannustettiin esimerkiksi tekemään omannäköisiä, lyhyitä videopätkiä somemarkkinointiin.
- En itse olisi ikinä osannut rakentaa tällaisia sivuja, se on ammattilaisten hommaa. Mainostoimisto muistutti myös, ettei mainosvideoiden tarvitse olla kalasaaliskuvaa, se voi olla ihan jotain kommellustakin, mitä tuolla sattuu, Jarmo hymyilee.
Peipon tavoin KEHY:n asiantuntijat auttavat muitakin aloittavia yrittäjiä kädestä pitäen: idean jalostamisessa, verkostojen löytämisessä, rahoituksen hakemisessa ja toimitilojen etsimisessä. Kaiken ei tarvitse olla itse keksittyä tai selvitettyä, kun asiantuntevaa tukea on tarjolla lähellä ja ilmaiseksi. KEHY palvelee yrittäjiä Imatralla, Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Parikkalassa.
Lure of Saimaan ydinajatus on Peipon omin sanoin matalan kynnyksen kalastusopastus. Retkille voi siis tulla, vaikkei osaisi kalastaa lainkaan – opastus ja neuvonta kuuluvat aina mukaan. Kohderyhmänä ovat erityisesti aloittelevat kalastajat ja perheet. Esimerkiksi viime kesänä mukana oli neljän hengen perhe, jossa kaksi teini-ikäistä poikaa pääsi kokeilemaan kalastusta ensi kertaa.
- Nykytekniikalla voi myös katsella luotaimella, mitä veden alla tapahtuu, ja se on jo itsessään elämys. Ettei ole pakko edes itse kalastaa, Peippo kuvailee.
Iso osa asiakkaista tulee ulkomailta. Heille yrittäjän mukaan erityisesti suomalainen luonto, veden puhtaus ja rauha ovat itsessään suuri vetovoimatekijä. Kalaonni on sivuseikka.
- Moni turisti arvostaa kovasti sitä fiilistä, kun ollaan vesillä ja kaikessa rauhassa. Jos kalaa tulee, niin se on plussaa. Monelle Saimaa riittää jo kokemuksena, kalastusopas kertoo.
Kansainvälisyys on tullut Peipon arkeen myös toista kautta, kun hän lähti mukaan KEHY:n koordinoimaan kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen. Kylät kohtaavat -hankkeen myötä Ruokolahdella kävi keväällä valtuuskunta saksalaisesta ystävyyskunnasta. Pieni vierailuporukka pääsi tuolloin myös vesille, vaikka sää oli vielä viileä ja tuulinen.
Joulukuussa on luvassa imatralaisten yrittäjien vastavierailu ja opintomatka Saksaan eri alojen yrittäjille. Peippo on lupautunut mukaan, ja hän odottaa pääsyä myös kalastamaan.
- Totta kai on kiva tutustua uuteen ystävyyskuntaan, mutta yrittäjänä kiinnostaa erityisesti se, minkälaista yrittäminen siellä on ja millaista yhteistyötä se tekevät kunnan kanssa. Kuulemma siellä saattaa olla joku lammikko, josta saa kalaa, mies nauraa.
Pääasiallinen kalastusmuoto Peipon retkillä on jigikalastus. Se on yksi heittokalastuksen muoto: jigit ovat pehmeitä ja eloisasti vedessä liikkuvia kumivieheitä, jotka pujotetaan koukkuun. Jigivieheen annetaan vajota pohjaan, jonka jälkeen sitä kelataan hitaasti ylös pysähdyksiä pitäen. Tekniikkaa voi hyödyntää yhtä lailla veneestä kuin laiturilta käsin.
Viehemuodosta viis, Peippo painottaa kalastuksen vastuullisuutta: ruokakoon kalat otetaan talteen, mutta muut vapautetaan jatkamaan sukua.
- Tämän päivän kalastajat ovat hyvin vastuullisia. Liian pienet kalat ja lajista riippuen isot myös päästetään, jotta niitä riittää myös tulevaisuudessa, Peippo sanoo.
Retkillä autetaan tarvittaessa myös saaliin käsittelyssä ja fileoinnissa, sillä moni ensikertalainen jännittää nimenomaan sitä, mitä kalalle pitäisi tehdä, jo sellaisen saa. Myös turvallisuus on kalastusretkillä keskeisessä osassa: heittotekniikka ja koukun turvallinen käsittely käydään aina läpi ennen kalastuksen aloittamista.
Peipon yrityksessä kalastusretket räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. Vene kulkee trailerilla, joten lähtöpaikkana voi olla Imatra, Ruokolahti tai Puumala. Tavanomainen retki kestää kahdesta neljään tuntia, mutta pidemmätkin reissut onnistuvat.
Peippo on tehnyt asiakkaalle esimerkiksi kahden päivän retken Puumalassa. Ja asiakkaiden toiveiden mukaan jigikalastuksen ohella tarjolla voi olla myös kevyttä vetouistelua.
- Jos joku haluaa retkelle myös leiriytymistä ja vaikka bändikamaa mukaan, niin sekin hoituu. Meillä Saimaan alueella on kyllä monia hienoja paikkoja, joissa voi yöpyä, Peippo muistuttaa.
Asiakkaan pitää itse huolehtia kalastonhoitomaksusta, jonka voi ostaa päiväksi, viikoksi tai vuodeksi kerrallaan. Mutta muita erillisiä lupia retkille ei tarvita. Peipon yritys huolehtii retkille tarvittavat varusteet, paitsi vaatteet. Ne, ja sään mukaisesti, asiakkaan on huolehdittava itse.
Verkkokaupan ja tiedustelujen hoitaminen vaatii yrittäjältä aktiivisuutta: Peipon mukaan sähköpostin äärellä pitää olla tiiviisti, jotta kyselyihin ja tarjouspyyntöihin ehtii vastata ripeästi. Jos oma aikataulu ei jostain syystä jousta, alueella toimii myös muita kalastusoppaita, joiden puoleen voi tarvittaessa asiakkaita ohjata.
Tulevaisuudessa Jarmo aikoo laajentaa myös verkkokauppaansa – hän suunnittelee nostavansa kauppaan paikallisten, muiden yrittäjien tuotteita.
- En kyllä lähde myymään mitään t-paitoja, niitä saa jo joka kaupasta. Sen sijaan olisi kiva nostaa esiin paikallisia käsityöläisiä, Peippo pohtii.
Talven tuloa odotellessa joku voi miettiä pilkkiretkiä. Nekään eivät ole poissuljettuja, vaikka Peippo myöntää nauraen, ettei se ole hänen leipälajinsa.
- Olen aina sanonut, että olen hirveän huono pilkkijä. Mutta samalla tavalla siinä voi käyttää kaikuluotaintekniikkaa avuksi, kalamies naurahtaa.

Jarmo Peippo
Yrittäjä
Lure of Saimaa

Yritysasiantuntija
Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonta, digineuvonta, kv-palvelut ja omistajanvaihdokset, asiantuntijaverkosto, aluekoordinaattori Suomen Yrityskummit (Etelä-Karjala)
Sven Langbein
sven.langbein@kehy.fi
p. 045 269 2000